Tieteentekijöiden liitto on puolustanut tutkitun tiedon tuottajia, tieteentekijöitä 50 vuoden ajan. Merkkipaalun kunniaksi esittelemme vuoden aikana 50 tieteentekijää ja heidän näkemyksiään siitä, miksi tutkitun tiedon puolesta tulee toimia juuri tässä ajassa.
Kannamme huolta ja vastuuta tieteen ja tutkitun tiedon asemasta yhteiskunnassa. Tämä on tärkeää juuri nyt. Meillä on tietoa enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta sen yltäminen päätöksenteon perusteeksi meitä kaikkia koskettavissa asioissa saisi toteutua nykyistä paremmin.
Esittelyssä tieteentekijä
Kukaan meistä ei pärjää yksin, tarvitsemme toisiamme. Ajatus inhimillisyydestä on aina seurannut sosiologi Kaisa Kuurnetta tutkijanuralla.
Kuurne on tutkinut ihmisten tarinoiden ja sosiaalisten suhteiden murrosta suurissa elämänkriiseissä ja toisaalta perehtynyt arkipäivän sosiaalisiin kuvioihin aktiivisilla asuinalueilla.
”Kun aloittelin tutkijanuraa 2000-luvun taitteessa, individualistinen ihmiskuva oli sosiologiassakin vahva. En koskaan ostanut sitä, se tuntui minusta väärältä”, Kuurne sanoo.
Väitöskirjassaan hän päätyi tutkimaan elämäntilanteita, joissa ihmisen oma elämä ja toimijuus murtuvat. Haastateltaviltaan Kuurne kuuli leskeksi jäämisestä, työkyvyttömyydestä, mielenterveysongelmista ja rajuista avioeroista – ja siitä, kuinka välttämätöntä elämän jakaminen toisten kanssa on niissä tilanteissa. Empiirisesti kävi selväksi, ettei ihminen ole yksilö, joka pärjää omillaan.
”Kun jotakin yllättävää tapahtuu, myös läheissuhteissa tapahtuu yllättäviä asioita. Suurin tukija ei välttämättä olekaan hän, jolta apua odotit, vaan esimerkiksi naapuri, joka rohkenee kriisin keskellä tulla keittämään lapsille perunoita tai haravoimaan pihaa”, Kuurne havainnollistaa.
Kriisin seurauksena ihmisiä putoaa pois elämästä ja uusia tulee tilalle.
Kuurneen mielestä Suomessa vallitseva itsekseen pärjäämisen kulttuuri on vaarallinen. Apua ei osata pyytää eikä vaikeuksiin joutunutta tohdita häiritä. Lisäksi kulttuuriimme kuuluu vahva vertaissosiaalisuus. Ihmiset seurustelevat enimmäkseen samassa elämäntilanteessa olevien kanssa: sinkut sinkkujen, eronneet eronneiden ja lapsiperheet toisten lapsiperheiden kanssa. Perhekunnat kääntyvät sisäänpäin parisuhteen myötä, eikä ydinperheessä elävillä oikein ole mahdollisuutta olla läheinen toisessa perheessä.
Väitöskirjatutkimuksen jälkeen Kuurnetta alkoivat kiinnostaa yhteisöt, jotka eivät sopineet tähän kaavaan. Hän alkoi tutkia asuinalueita, joilla esiintyy ei-perhetilanteeseen liittyvää yhteisöllisyyttä. Tutkimusprojekti on vienyt Kuurneen asumaan ja viettämään aikaa ihmisten kodeissa Helsingissä, Madridissa ja New Yorkin Brooklynissa. Hän on tehnyt kymmeniä haastatteluja ja seurannut sosiaalisen kanssakäymisen muotoja naapurustoissa.
”Tutkimillani asuinalueilla on samantyyppinen historia: ne ovat kaikki olleet aikanaan työväenluokkaisia alueita, välillä kurjasta maineesta kärsineitä, mutta jollain tapaa esteettisiä. Myöhemmin alueille on muuttanut ihmisiä, jotka ovat olleet kiinnostuneita luomaan yhteisöä”, Kuurne kertoo.
Alueita yhdistää myös monipuolinen asujamisto. Niillä on sekaisin vuokra-asuntoja ja kalliita omistusasuntoja. Yhteisöllisyys on alueiden asukkaille ideologinen valinta. Siihen liittyy usein ajatus paremmasta maailmasta, esimerkiksi sosiaalisesta- tai ekologisesta oikeudenmukaisuudesta.
”Tutkimillani alueilla on limittäisiä yhteisöverkkoja. Löysin paljon avoimuutta ja auttamishalua, mutta myös tiettyjä rajoja, ei niinkään elintason, vaan elämisen ja olemisen tavan suhteen: nousukasmaisuutta vierastettiin kaikkialla.”
Alun perin Kaisa Kuurnesta piti tulla filosofi. Hän opiskeli teoreettista filosofiaa, mutta vähitellen konkreettisen maailman ilmiöt alkoivat kiinnostaa enemmän. Kuurne päätyi opiskelemaan Minnesotan yliopistoon. Samassa yliopistossa työskenteli vierailijana professori Riitta Jallinoja, jonka kurssi modernista säädyllisyydestä teki Kuurneen vaikutuksen.
”Muutenkin Riitta oli oiva esikuva, itsenäinen ja urbaani tiedenainen”, Kuurne sanoo.
Hän päätyi tutkijaksi Jallinojan vetämään hankkeeseen ja löysi ympärilleen inspiroivan tutkijoiden yhteisön. Tutkijana Kuurne kuvaa itseään tinkimättömäksi: hän tutkii vain ilmiöitä, jotka tuntuvat aidosti merkityksellisiltä ja inspiroivilta. Vanhemmiten näkemys oman tien kulkemisesta on vain vahvistunut.
”Tutkijana olen itse vastuussa siitä, että töitä ja rahoitusta on. Monet tutkijat miettivät urasiirtojaan hyvin laskelmoidusti. Itsekin olen kipuillut asian kanssa, mutta olen päättänyt, että teen vain asioita, jotka oikeasti kiinnostavat”, Kuurne toteaa.
Hän arvioi, että työn pätkittäisyys stressaa häntä keskimääräistä vähemmän.
”Sovin aika hyvin siihen malliin, johon nykytutkijaa sovitetaan: olen utelias, vaihtelunhaluinen ja siedän epävarmuutta. Olen harmissani niiden äärimmäisen lahjakkaiden kollegoiden puolesta, jotka eivät tule yhtä hyvin toimeen näiden vaatimusten kanssa”, Kuurne sanoo.
Akateeminen tutkimus on vain yksi puoli Kaisa Kuurneen elämää. Kuurne kouluttaa elämän murtumien, läheissuhteiden ja yhteisön kysymyksissä kaikenlaisia yleisöjä piispasta sairaanhoitajiin. Hän on myös sivutoiminen joogaopettaja ja opiskelee psyyken arkkityyppejä ja jungilaista psykologiaa amerikkalaisen Clarissa Pinkola-Estesin oppilaana. Erityisesti Kuurnetta kiinnostaa villinaisen arkkityyppi: riskejä kaihtamaton ja auktoriteetteja kumartamaton voimanainen. Sitä etsitään Kuurneen ohjaamissa naisryhmissä ja -retriiteissä.
”Minua kiehtoo alitajunnan voima. Se on jotakin tyystin erilaista kuin tiedemaailman järkeen perustuva ajattelu”, Kuurne sanoo.
Kuurne kokee, että elämän eri kerrokset nivoutuvat luontevasti yhteen ja ruokkivat toisiaan.
”Teen akateemisesta maailmasta katsottuna aika marginaalisiakin juttuja. Ennen mietin, vievätkö ne uskottavuuttani tutkijana. Sittemmin olen huomannut, että kun uskaltaa luottaa omaan polkuun, elämä luottaa takaisin.”
Kuurne toivoo, että tutkijoilla olisi enemmän rohkeutta paitsi oman polun seuraamisessa myös yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisessa. Hänelle on ollut tärkeää popularisoida tiedettä, antaa haastatteluja ja kirjoittaa kolumneja tutkimistaan aiheista.
”Tutkijan pitää uskaltaa sanoa”, Kuurne summaa.
Teksti: Laura Kosonen
Kuvat: Milla Talassalo
”Olen tuonut näkemyksiäni esiin suurelle yleisölle esimerkiksi kolumnistina sekä toiminut eri alojen ammattilaisten ja vapaaehtoisten kouluttajana.
Olen myös antanut lukuisia haastatteluja erilaisista aiheista sanoma- ja aikakausilehtiin sekä keskustellut radiossa ja televisiossa tutkimistani aiheista.
Nyt työskentelen yliopistonlehtorina (MA). Siinä parasta on mahdollisuus opettaa opiskelijoita omaehtoiseen ja inhimilliseen ajatteluun. Omalta osaltani voin vaikuttaa siihen, millaisia ammattilaisia ja asiantuntijoita yhteiskunnassa toimii seuraavassa polvessa.”