Tieteentekijöiden liitto 50 vuotta

50 TIETEENTEKIJÄÄ

Tutkitun tiedon puolesta.

Tieteentekijöiden liitto on puolustanut tutkitun tiedon tuottajia, tieteentekijöitä 50 vuoden ajan. Merkkipaalun kunniaksi esittelemme vuoden aikana 50 tieteentekijää ja heidän näkemyksiään siitä, miksi tutkitun tiedon puolesta tulee toimia juuri tässä ajassa.

Kannamme huolta ja vastuuta tieteen ja tutkitun tiedon asemasta yhteiskunnassa. Tämä on tärkeää juuri nyt. Meillä on tietoa enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta sen yltäminen päätöksenteon perusteeksi meitä kaikkia koskettavissa asioissa saisi toteutua nykyistä paremmin.

Esittelyssä tieteentekijä

Katja Valaskivi

Iso data ei aukea ilman kriittisiä kysymyksiä

Katja Valaskivi on tutkinut maabrändejä ja väkivaltaisia mediatapahtumia hybridissä mediaympäristössä. Tutkimuksen kohteena on tällä hetkellä maailman hetkellisesti tviitatuin hashtag #JeSuisCharlie ja 5,2 miljoona tviittiä. Valaskivi toimii Jounalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus COMETin tutkimusjohtajana ja Tampereen yliopiston viestintätieteiden tiedekunnan tutkimuksesta vastaavana varadekaanina.

Tutkimuskohteena väkivaltaiset mediatapahtumat

Tutkimuskeskus COMETissa tutkitaan viestinnän, journalismin ja median paikkaa ja roolia yhteiskunnassa, sekä median valtavaa ja nopeaa muutosta.

Valaskivi on tutkinut väkivaltaisia mediatapahtumia, terroritekoja ja luonnonmullistukisia, kuten Fukusiman onnettomuutta, hybridissä mediaympäristössä. Uutistapahtumat ovat suurimmalle osalle ihmisistä läsnä vain median kautta, medioituneina. Etäisyyden päästäkin ne kuitenkin vaikuttavat arkeen, politiikkaan ja päätöksentekoon.

Parhaillaan Valaskivi kollegoineen tarkastelee Pariisin Charlie Hebdo -lehden toimitukseen 2015 tehtyä terrori-iskua. Tutkijat selvittävät 5,2 miljoonan englannin-, ranskan- ja arabiankielisen tviitin kokonaisuutta analysoimalla, millainen on mediatapahtuman elinkaari, ketkä pääsevät ääneen ja millaisia tunnereaktioita sosiaalisessa mediassa syntyy sekä mikä on journalismin ja sosiaalisen median suhde.

Alun perin henkilökohtaisena solidaarisuudenosoituksena kollegoille syntynyt #JeSuisCharlie meemi oli hetken ajan maailman tviitatuin hashtag. Meemi lähti kiertämään, muuttui laajemmaksi ja kiinnittyi länsi-itä vastakkainasetteluun.

–          Aiemminkin erilaisten uutistapahtumien yhteydessä esiintynyt ”minä olen” -meemi vahvistui ja vakiintui kuvaamaan käyttäjän osallistumista ja yhteisöön kuulumista.

Hybridissä ympäristössä tulkinta tapahtumasta tehdään välittömästi, jo ennen kuin tiedetään, mitä oikeastaan on tapahtunut. Tulkinta muodostuu kollektiivisesti. Tällä hetkellä voimakas tulkintakehys on islamin ja terrorismin yhteen liittäminen jo ennen on varmistunut kuka kulloisenkin iskun takana on.

Syynä Valaskivi näkee syyskuun yhdennentoista terrori-iskun jälkeen vakiintuneen viitekehyksen, jossa islam nähdään vihollisena.

–          Charlie Hebdo -lehti oli symbolisesti vahva kohde, joka aktivoi voimakkaan kollektiivisen uskomuksen lännestä sananvapauden puolustajana ja islamista sen vastustajana.

Valaskiven johtama konsortiohanke Hybridi Terrori Terroristinen väkivalta globaalina mediatapahtumana – kohti uutta tutkimusmallia (HYTE) sai vastikään Suomen Akatemian rahoituksen. Hankkeessa jatketaan väkivaltaisten mediatapahtumien tutkimusta yhteistyössä Helsingin yliopiston Johanna Sumialan ja Maanpuolustuskorkeakoulun Aki-Mauri Huhtisen kanssa. Tavoitteena on kehittää valmiutta kerätä ja analysoida laajoja eri alustoilla liikkuvia, samaan mediatapahtumaan liittyviä aineistoja reaaliaikaisesti. Aineiston saaminen jälkikäteen on mahdollista yleensä vain isolla rahalla.

Lisäksi havainnoidaan etnografisin menetelmin Yleisradion uutistoimituksessa väkivaltaisiin uutistapahtumiin liittyviä toimitustyön käytäntöjä.

–          Haluamme yhdistää määrällisiä metodeja laadullisempaan etnografiseen otteeseen ja selvittää, miten muuttuvaa mediaympäristöä ja siinä liikkuvia sisältöjä voisi tutkia kokonaisvaltaisemmin.

Monitieteinen tutkimus vaatii aikaa

Viestinnän tutkimuksessa mietitään tällä hetkellä paljon, miten mediaympäristön muutosta voitaisiin ymmärtää paremmin erilaisia menetelmiä yhdistämällä. Yhteiskuntatieteilijät suhtautuvat kriittisesti ajatukseen, että iso data korvaa laadulliset menetelmät.

–           Ison datan tuottamisen tapa määrittelee sen, mitä sillä voi kertoa. Tärkeintä olisi osata kysyä oikeita kysymyksiä. Teknologian rooli, se miten data on syntynyt, vaikuttaa aineistoon.

Ison datan kanssa operoitaessa luotettavuusrajoitukset ovat huomattavia. Esimerkiksi sentimenttianalyysillä tutkitaan, liikkuuko isoissa massoissa positiivisia vai negatiivisia tunteita. Tietokone ei kuitenkaan toistaiseksi tajua satiiria tai parodiaa, mikä tekee mediassa kiertävien tunteiden hahmottamisesta haasteellista.

–          Suuri ongelma on se, jos suurten aineistojen tuloksia luetaan absoluuttisena totuutena, niiden annetaan määritellä päätöksenteon suuntaa ja ohjata yhteiskunnallista kehitystä. Kaupallinen käyttö on jo hyvin laajaa, ja viime aikoina on paljastunut sosiaalisen median käyttöä poliittiseen manipulointiin.

Valaskivi korostaa, että ison datan hyödyntäminen vaatii monitieteistä otetta: datatieteen menetelmiin erikoistuneiden tutkijoiden ja yhteiskuntatieteilijöiden yhteistyötä.

Vuoropuhelu eri alojen välillä vaatii aikaa. Pitkäjänteinen työ ja perusteiden luominen eri tieteenalojen yhteistyölle käy hitaasti. Pirstaleisessa rahoitusmaailmassa ei koskaan ole tarpeeksi aikaa pohjatyöhön.

–          Puhutaan monitieteisyydestä ja tieteidenvälisyydestä, mutta aikaa ja resursseja todellisen yhteisen pohjan rakentamiseksi ei anneta tarpeeksi.

–          Yhteistyö on parhaillaan kiehtovaa ja hedelmällistä ja tuottaa uutta tietoa. Silloin se on turhauttavaa, jos tuloksia pitää saada ennen kuin pohjatyö on tehty.

 

Brändätyt kansakunnat kilpailevat samanlaisuudesta

Viimeisimmässä kirjassaan Cool Nations. Media and the Social Imaginary of the Branded Country. Valaskivi on vertaillut maabrändin rakentamista ja käytäntöjä Suomessa, Ruotsissa, Iso-Britanniassa ja Japanissa. Maabrändäyksessä kansallisen identiteetin ja kansallisen imagon rakennustyötä tehdään brändäämistä työkaluna käyttäen. Trendi levisi 1990-lopulta alkaen nopeasti ympäri maailmaa.

–          Kansallisvaltioita rakennettiin aikanaan mm. oman lipun, rahan ja kansallislaulun symboleilla. Nämä piti olla jokaisella suvereenilla valtiolla. Nyt suvereenilta valtiolta vaaditaan mediaviisautta. On oltava oma logo, tunnuslause ja kekseliäitä läsnäolon muotoja sosiaalisessa mediassa. Suomi kehitti ensimmäisenä maailmassa kansalliset emojit osana tätä kilpailua.

Kansallisten identiteettien rakentamiseen kuuluu ajatus oman kansakunnan ainutlaatuisuudesta. Paradoksaalisesti ainutlaatuisuuden täytyy kuitenkin olla samanlaista kuin muillakin.

–          Kun brändityön tavoite on erottautuminen, herää kysymys, miksi maabrändäysprojektit kaikissa maissa aloitetaan kutsumalla avuksi sama konsultti, ja ryhtymällä väittämään olevansa cool?

–          Maabrändäämisen ideologinen viitekehys on kierrätettyä tavaraa. IYksikään maa ei brändäisi itseään sillä, että viemärijärjestelmä ei toimi.

Brändäys on globaali peli, johon kaikkien maiden on osallistuttava, koska ne näkevät maailman kansakuntien keskinäisenä kilpailunkenttänä. Pohjalla on uusliberalistinen kilpailu-ajattelu.

–          Maapalloja on vain yksi, ja me olemme mediaympäristökatastrofin ja ilmastonmuutoksesta johtuvan ympäristökatastrofin keskellä, jotka täytyisi nopeasti ratkaista yhteistyöllä. Tässä tilanteessa kilpailuideologiaan nojaava käytäntö ei ole erityisen hyödyllinen.

Kirjan ilmestymisen aikoihin noin vuosi sitten, suhde maabrändäämiseen ja niihin arvoihin joihin brändi kiinnittyi, muuttui hyvin nopeasti. Kosmopoliitit ja globaalit, koulutusta ja liikkuvuutta arvostavat arvot asetettiin kyseenalaiseksi.  Sisäänpäin kääntyneisyys ja kansallismielisyys ovat vallanneet alaa nopeasti.

–          Maabrändi-ideologia kytkeytyi laajempaan globaaliin uusliberalistiseen virtaukseen, jossa globaalin kilpailutalouden ehdot nähtiin ensisijaisena. Tälle ulossulkemiselle on nyt syntynyt vastareaktio, joka ei ole erityisen rakentava.

 

Teksti: Nuppu Pelevina

Kuvat: valokuva Jonne Renvall/Tampereen yliopisto