Tieteentekijöiden liitto on puolustanut tutkitun tiedon tuottajia, tieteentekijöitä 50 vuoden ajan. Merkkipaalun kunniaksi esittelemme vuoden aikana 50 tieteentekijää ja heidän näkemyksiään siitä, miksi tutkitun tiedon puolesta tulee toimia juuri tässä ajassa.
Kannamme huolta ja vastuuta tieteen ja tutkitun tiedon asemasta yhteiskunnassa. Tämä on tärkeää juuri nyt. Meillä on tietoa enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta sen yltäminen päätöksenteon perusteeksi meitä kaikkia koskettavissa asioissa saisi toteutua nykyistä paremmin.
Esittelyssä tieteentekijä
Yhteistyö tiedeyhteisön kanssa sekä tieteen popularisointi ovat tärkeitä pohjoismaisten kielten tutkija Maria Fremerille. Hänen tutkimusaiheistaan erityisesti puhuttelutavat ja niihin liittyvät muutokset ovat herättäneen mielenkiintoa akateemisen maailman ulkopuolellakin.
Arkielämässä on usein tilanteita, joissa joutuu pohtimaan pitäisikö keskustelukumppania teititellä ja milloin taas sinuttelu olisi sopivampi puhuttelumuoto.1960-luvulla Ruotsissa koettiin suuri muutos siirryttäessä perinteisestä tittelipuhuttelusta sinutteluun ja aiempaa vapaampaan puhemuotoon.
Suomessa teitittely on yhä yleistä, mutta Ruotsissa tavasta luovuttiin 1960-luvun murroskauden aikana.
—Vanha puhuttelutapa sopi huonosti kansankodin tasa-arvon ihanteeseen, joten siitä alettiin luopua. Muutos tapahtui hyvin nopeasti, monien kuvausten mukaan melkein kuin yhdessä yössä, Maria Fremer kertoo.
Ilmiö heijastui Suomen tapakulttuuriin ja koski täällä sekä ruotsin että suomen kieltä. Tosin Suomessa puhuttelutavat eivät olleet alun perinkään yhtä jähmeitä kuin Ruotsissa, joten murros ei meillä ollut niin radikaali.
—Suomessa on totuttu teitittelemään vanhempia ihmisiä ja vieraita sekä suomeksi että ruotsiksi. Ruotsissa sen sijaan teitittely on aina koettu hieman ongelmalliseksi, sillä sitä käytettiin niin sanotusti alaspäin, esimerkiksi puhuteltaessa palveluskuntaa. Tittelipuhuttelua taas käytettiin ylöspäin ja se tapahtui kolmannessa persoonassa. Titteliä, kuten ”professori” tai ”rouva”, ei yhdistetty teitittelyyn, vaan sitä toistettiin, mikä teki ilmaisusta kankeaa.
Puhuttelutapoja tutkimalla pystytään ymmärtämään kieltä, kulttuuria ja kommunikaatiota yhä syvällisemmin. Niin sanottua sinuttelureformia ruotsin kielessä tutkiva Fremer kiinnostui aiheesta huomattuaan, että kyseisen aikakauden arkielämän puhuttelua ei ole aineiston puutteen vuoksi juurikaan selvitetty. Hän päätyi käyttämään tutkimuksessaan mainoselokuvia, jotka tavallaan matkivat arkielämää.
—Aina on sanottu, että sinuttelua on ollut vain perheen sisällä ja läheisten ystävien välillä, mutta kuitenkin vanhoissa mainoselokuvissa saatetaan puhutella katsojaa sanalla ”du”. Toisaalta on myös elokuvia, joissa katsojaa teititellään, eli käytetään sitä puhuttelumuotoa, jonka on väitetty olevan yleensä sopimaton tai jopa loukkaava. Tilanne on siis ollut monimuotoisempi kuin aiempien tutkimusten perusteella on oletettu, Fremer pohtii.
Ruotsissa sinuttelureformin kokeneet vanhemmat ihmiset voivat jopa närkästyä teitittelystä. Sinuttelu taas koetaan demokraattiseksi ja tasavertaiseksi puhuttelutavaksi. Suomenruotsi on tässä asiassa lähempänä suomea ja suomenruotsissa saatetaan siten puhua muodollisemmin kuin mihin Ruotsissa on totuttu.
—Nykyään Ruotsissa sinutellaan kaikkia paitsi kuningasperhettä. Heitä puhutellaan titteleillä, kuningasta muodollisemmin ”Ers Majestät”, tai hieman epämuodollisemmin ”Kungen”. Siitä hovi haluaa pidettävän kiinni, mutta nimenomaan heitä ei siis teititellä.
Suomessa sinutellaan melko vapaasti myös akateemisessa maailmassa. Fremer arvioi, että käytäntö yliopistoissa ei juurikaan eroa muusta yhteiskunnasta. Tosin on myös professoreita, jotka edellyttävät opiskelijoilta teitittelyä.
—Meillä pohjoismaisissa kielissä on tapana, että kaikkia sinutellaan. Näin kerromme myös uusille opiskelijoille. Esimerkiksi Saksasta tulevat vaihto-opiskelijat, jotka ovat tottuneet aivan erilaisiin puhuttelutapoihin, voivat olla epävarmoja käytännöstä.
Runebergin päivän kynnyksellä on kiinnostavaa pohtia, millaisia puhuttelutavat olivat kansallisrunoilijamme aikoihin 1800-luvulla. Muun aineiston puutteessa puhuttelumuotoja voi selvittää esimerkiksi kirjeenvaihdosta tai dramatiikasta. Varsinkin virkakirjeitä on arkistoitu, joten esimerkkejä rikkaasta ja koukeroisesta tittelipuhuttelusta on helppo löytää.
Fremer näyttää J.L. Runebergs samlade skrifter IX -teoksessa julkaistua kirjettä, jolla Runeberg haki vuonna 1836 opettajan virkaa Porvoossa. Vastaanottajan monimutkaiset tittelit toistetaan mahtipontisesti lyhyessä kirjeessä peräti kolme kertaa: ”Högwördigste Herr Biskop, Doctor och Ledamot af Kejserliga St Annae Ordens Första och St Wladimirs Ordens fjerde Class”.
Maria Fremer toimi vielä viime vuoden keväälle asti amanuenssina Helsingin yliopistossa. Hän oli yksi 371 työntekijästä, jotka irtisanottiin hallintorakenteen muuttuessa. Tästä kerrottiin Acatiimin numerossa 5/2016.
—Minulle ei löytynyt sopivaa tehtävää. Jouduin valitsemaan hallintotyön ja substanssin välillä, substanssi voitti. Onneksi minulla oli jo tutkimustyö ja apuraha väitöskirjan tekoon, lisäksi toimin tällä hetkellä osa-aikaisena koordinaattorina eräässä projektissa.
Opintohallinnon uran ohella Fremer on ehtinyt myös tehdä tutkimusta ja hän on julkaissut lukuisia tieteellisiä artikkeleita. Hänelle tieteen popularisointi on tärkeää, ja siltä kannalta varsinkin puhuttelu on kiitollinen aihe, sillä kaikki ovat joskus pohtineet sitä. Fremer on myös kirjoittanut puhuttelutavoista antologioihin, joita käytetään opetuksessa ja joita luetaan myös akateemisen maailman ulkopuolella.
—Tutkimustyössä viehättää itsenäisyys ja mahdollisuus perehtyä syvällisesti asioihin. Myös sosiaalisuus on arvokas asia: olen iloinen siitä, että minulla on mahdollisuus käydä hedelmällisiä keskusteluja eri uravaiheessa olevien kollegojen kanssa.
Teksti: Arja-Leena Paavola
Kuvat: Milla Talassalo
”Teen humanistista perustutkimusta. Se on parhaassa tapauksessa itsessäänkin arvokasta, mutta varsinainen hyöty rakentuu yhteistyössä muiden tutkijoiden kanssa. Pala palalta opimme ymmärtämään kieltä, kulttuuria ja kommunikaatiota yhä paremmin. Tavoitteenani on, että tutkimukseni kytkeytyisi sujuvasti muuhun ruotsin kielen kehitystä käsittelevään tutkimukseen, puhuttelutapojen kartoittamiseen muissakin kielissä sekä pronominien käytön ja vuorovaikutuksen tutkimukseen yleisemminkin. Tärkeintä on vuorovaikutus muun tiedeyhteisön kanssa. Olen esimerkiksi aktiivisesti mukana Helsingin yliopiston puhuttelutapoja tutkivassa hankkeessa, jossa on edustajia monesta eri kieliaineesta. Kuulun myös kansainväliseen verkostoon International Network of Address Research INAR.”