Tieteentekijöiden liitto on puolustanut tutkitun tiedon tuottajia, tieteentekijöitä 50 vuoden ajan. Merkkipaalun kunniaksi esittelemme vuoden aikana 50 tieteentekijää ja heidän näkemyksiään siitä, miksi tutkitun tiedon puolesta tulee toimia juuri tässä ajassa.
Kannamme huolta ja vastuuta tieteen ja tutkitun tiedon asemasta yhteiskunnassa. Tämä on tärkeää juuri nyt. Meillä on tietoa enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta sen yltäminen päätöksenteon perusteeksi meitä kaikkia koskettavissa asioissa saisi toteutua nykyistä paremmin.
Esittelyssä tieteentekijä
Oulun yliopiston Ekologian ja genetiikan yksikön yliopistotutkija, dosentti Anna Maria Pirttilä tutki vuosia kasvien symbioottisia bakteereja sekä sieni- ja bakteeriyhteisöjä. Viime vuonna se johti läpimurtoon arvostetussa tiedelehdessä.
“Oululaisesta männyn silmusta ratkaisu ihmiskunnan parantumattomiin sairauksiin”, Oulun yliopiston markkinointimateriaalina käytettävä kirjoitus Anna Maria Pirttilästä kertova juttu lupaa. Eikä se valehtele tai juuri liioittele.
Pirttilä ja hänen suojattinsa sekä tutkijakollegansa Janne Koskimäki kohahduttivat vuoden alussa tiedettä seuraavaa maailmaa kerrottuaan löytäneensä männynsilmusta bakteerin, josta on todennäköisesti hyötyä ihmiselle.
Tutkimuslöydön lääketieteelliset hyödyt liittyvät happiradikaalien toimintaan. Ihmisen keho tuottaa esimerkiksi tulehdusalueelle happiradikaaleja, joiden tehtävä on ennen kaikkea estää haitallisten bakteerien pääsyä ihmisen kudoksiin, mutta samalla ne voivat aiheuttaa haittaa myös hyville soluille. Happiradikaalit ovat erityisen merkittävässä roolissa Alzheimerin taudin tai silmänpohjan ikärappeuman syntymisessä.
Männynsilmussa elävä bakteeri astuu kuvaan tässä vaiheessa. Ne kykenevät pilkkomaan sisäisen pitkäketjuisten rasvahappoketjun pieniin osiin, mikä muodostaa suojan happiradikaaleja eli hapen haitallisia muotoja vastaan.
“Silmänpohjarappeumalääkettä kehitetään koko ajan”, Pirttilä sanoo.
Lääkettä kehitetään tällä hetkellä Tekesin Tutkimuksesta uutta tietoa ja liiketoimintaa (TUTLi) -rahoituksella.
Silmänpohjarappeuma ja Alzheimerin tauti ovat mutkat suoristaen iäkästä väestöä vaivaavia sairauksia, joiden puhkeaminen liittyy erittäin vahvasti juuri ihmisen kehon tuottamiin myrkyllisiin happiradikaaleihin. Näyttää siltä, että männynsilmun bakteerit tuotteidensa kautta voisivat auttaa myös ihmissolujen stressinsietoa.
Jo pelkästään se, että männynsilmussa voi ylipäätään kasvaa bakteeri, oli uutta ja alkuun muiden alan tutkijoiden silmissä arveluttavaa tietoa. Siitä syystä Pirttilältä vaadittiin erittäin painavat todisteet väitteidensä tueksi, ja niiden kokoaminen vei lähes vuosikymmenen.
– Oli toisinaan vaikeaa saada tutkimusyhteisö ja rahoittajat uskomaan, että tutkimus etenee hyvin, Pirttilä sanoo.
Hän sai muut kuitenkin kerta toisensa jälkeen vakuutetuksi, että jotain tärkeää on syntymässä. Lopulta tulos päätyi arvostetun Nature Chemical Biology -lehden tutkimusartikkeliksi.
Vaikka tutkimustulos on melko tuore, se sai sytykkeen jo Pirttilän tehdessä väitöskirjaansa. Tai oikeastaan ajassa on palattava vieläkin kauemmas.
Pirttilä ehti opiskella matematiikkaa ja kemiaa, ja valmistua biokemiasta maisteriksi ennen siirtymistään tekemään väitöskirjaa biologian laitokselle. Poikkitieteellinen pohja antoi Pirttilälle laaja-alaisen tietämyksen, jonka avulla hän saattoi lähteä tutkimaan väitöskirjassaan männyn silmujen bakteereita.
Tutkijoiden ulkomaankomennuksista on tapana kirjoittaa sävyyn, joka muistuttaa tutkijavaihdon tärkeydestä. Pirttilä viettikin Yhdysvalloissa post doc -tutkijana noin kaksi ja puoli vuotta. Siellä hän tutki mäntyjen sijaan maissia, tarkemmin sanottuna niissä esiintyviä patogeejenä. Vaikka USA:n aika oli hyvin raskas ja työläs, se antoi lisää näkemystä ja opetti uusia tekniikoita. Vaikeinta Pirttilälle oli kuitenkin metsien puuttuminen tai vähyys, sillä maissipeltoja riitti silmänkantamattomiin.
Suomeen palattuaan Pirttilä jatkoikin mäntyjen parissa. Kun alkoi näyttää siltä, että hän ja Koskimäki todella olivat aivan uusien tutkimustulosten äärellä, kaksikon oli välillä todella vaikea pitää suunsa supussa tutkimuksen etenemisestä.
– Se oli tosi haastavaa. Kun tajusimme löytäneemme jotakin todella merkittävää, meidän täytyi tehdä vielä paljon kokeita, ja sen jälkeenkin lisäkokeita, emmekä voineet puhua tuloksista kenellekään tai esitellä niitä tieteellisissä kokouksissa.
Pirttilällä on kehitteillä olevan silmänpohjarappeumalääkkeen lisäksi kuusi muuta patenttihakemusta. Ne liittyvät antimikrobisiin peptideihin, joiden kaupallistamista hän kehittää tutkija Mysore Tejesvin kanssa erillisessä projektissa. Niistä on tarkoitus tehdä sairaalaympäristöön soveltuvia tuotteita, jotka vähentäisivät erityisesti sairaalabakteeri-infektioita.
Vaikka Pirttilä kehittää bakteereja tappavia yhdisteitä, hän tutkii myös mikrobiyhteisöjen merkitystä ihmiselle ja muistuttaa, ettei asiassa kannata mennä liiallisuuksiin. Haitalliset bakteerit edustavat vain todella pientä murto-osaa kaikista elinympäristömme mikrobeista, ja liian rajut pyrkimykset puhtauteen voivat kääntyä meitä vastaan. Sairaalassa se on paikallaan, mutta kotona ei.
Pirttilä vertaa esimerkiksi antimikrobisten pesuaineiden käyttöä siihen, että torjuisi rikkaruohoja jatkuvasti kyntämällä koko pellon pilalle.
– Siinä ei voi silloin kasvaa mitään hyödyllistäkään, jos ei nyt sitten haitallistakaan.
Voisi kuvitella, että Pirttilä puhuisi soveltavan tutkimuksen puolesta painokkaasti. Mutta ei – ennemminkin hän haluaa puhua perustutkimuksen puolesta. Ja ennen kaikkea sen puolesta, että tutkijat tarvitsisivat rauhan tutkimukselle, eivätkä joutuisi käyttämään niin suurta osaa energiastaan esimerkiksi tutkimuksen rahoittamisen turvaamiseen.
Nykytilanne ei saa Pirttilältä kiitosta.
– Tutkimuksesta leikkaaminen on mielestäni hyvin ikävä ja harkitsematon teko. Ja se on erittäin lyhytnäköistä sekä työllisyyden että yhteiskunnan kannalta. Tiede on ennen kaikkea luovaa, ihmisen uteliaisuuteen perustuvaa työtä, ja tieteilijät tekisivät parempaa tulosta, jos voisivat harjoittaa tiedettä vapaammin. Minua hämmästyttää edelleen ihmiset, jotka ajattelevat tieteestä koko ajan hyöty edellä. Mitään suuria keksintöjä ei voida tehdä ilman taustalla olevaa perustutkimusta ja asioiden ymmärtämistä.
Teksti ja kuvat: Ville Koivuniemi
”Tutkimuksemme pohjalta on nimenomaan lähdetty kehittämään konkreettista lääkettä silmänpohjanrappeumaan.
Lisäksi olemme Mysore Tejesvin kanssa tuotteistamassa peptidejä, jotka estävät mikrobien kasvua esimerkiksi sairaalaympäristössä. Niiden avulla voidaan esimerkiksi torjua sairaalabakteereiden aiheuttamia infektioita.
Nämä ovat vuosia kestäviä projekteja, mutta lääkkeistä voisi olla tulevaisuudessa apua esimerkiksi Alzheimerin taudin ja silmänpohjarappeuman hoidossa.”