Tieteentekijöiden liitto on puolustanut tutkitun tiedon tuottajia, tieteentekijöitä 50 vuoden ajan. Merkkipaalun kunniaksi esittelemme vuoden aikana 50 tieteentekijää ja heidän näkemyksiään siitä, miksi tutkitun tiedon puolesta tulee toimia juuri tässä ajassa.
Kannamme huolta ja vastuuta tieteen ja tutkitun tiedon asemasta yhteiskunnassa. Tämä on tärkeää juuri nyt. Meillä on tietoa enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta sen yltäminen päätöksenteon perusteeksi meitä kaikkia koskettavissa asioissa saisi toteutua nykyistä paremmin.
Esittelyssä tieteentekijä
Toistakymmentä vuotta erityisesti suomalaisten populaatiogenetiikan parissa työskennellyt oikeusgenetiikan dosentti Jukka Palo on tutkinut DNA-markkereiden perusteella sitä, miten erilaisia suomalaiset ovat verrattuna naapureihimme ja länsieurooppalaisiin. Lisäksi itä- ja länsisuomalaisten geneettinen erilaisuus käy ilmi monissa kulttuuripiirteissä ja jopa terveydessä.
Helsingin yliopistossa genetiikkaa ja eläintiedettä opiskelleen dosentti Jukka Palon tutkimustyö on keskittynyt näiden alojen väliin sijoittuvaan populaatiogenetiikkaan.
—Tutkimuksen kohteena on ollut monia populaatioita: väitöskirjani olen tehnyt hylkeistä, erityisesti saimaannorpan genetiikasta. Post-doc –vaiheessa tarkastelussa olivat sammakot ja toistakymmentä viime vuotta on mennyt ihmisten, lähinnä suomalaisten populaatiogenetiikan parissa. Vuosien varrella näyteputkissa on ollut myös perhosten, katkojen ja hirvien DNA:ta. Olen yrittänyt ymmärtää populaatioiden menneisyyttä ja nykyisyyttä tutkimalla niissä nykyisin havaittavaa DNA-muuntelua, Palo selittää.
Tutkimuskohteet vaikuttavat kovin erilaisilta, mutta itse työ on tutkimuskohteesta riippumatta melko samankaltaista. Analyysimenetelmät eivät paljoakaan vaihtele eri lajien välillä ja kaikkien populaatioiden muuntelua muokkaavat samankaltaiset evoluution perusvoimat.
—Esimerkiksi saimaannorpat ja suomalaismiehet eivät poikkea populaatioina paljoa toisistaan: molemmat ovat hiljaisia, yksin viihtyviä, niillä on molemmilla omalaatuinen historia ja vähentynyt perinnöllinen muuntelu.
—Suomalaisten populaatiohistoria ja geneettinen rakenne ovat sen verran omalaatuisia, että se täytyy ottaa huomioon myös oikeusgeneettisessä rutiinityössä. Osa tutkimuksestani onkin keskittynyt populaatiogenetiikan sovellettuun puoleen, eli oikeusgenetiikkaan.
Tutkimuspäällikkönä THL:n oikeusgenetiikan yksikössä ja yliopistotutkijana HY:n oikeuslääketieteen osastolla toimiva Palo työskentelee uhrintunnistuksen, isyystestien ja oikeusgeneettisen yksilöntunnistuksen parissa. Populaatiogenetiikan tutkimus on muuttunut valtavasti DNA-analyysien teknisen kehityksen myötä.
—Tekniset seikat ovat vaikuttaneet myös työn luonteeseen erityisesti ihmisen populaatiogenetiikkatutkimuksissa. Nykyään DNA-dataa generoituu paljon enemmän esimerkiksi terveystutkimusten sivutuotteena. Tutkimuskysymykset ovat siten yhä laajempia ja tutkimusryhmät suurempia. DNA-datassa on entistä enemmän informaatiota, mutta se ei ole enää samalla tavoin yksittäisen tutkijan hallussa kuin aiemmin.
Tekniikan kehitys on mahdollistanut myös entistä huonolaatuisemman DNA:n analysoinnin. 2010-luvulla se nosti muinais-DNA:n valokeilaan. Satoja tai tuhansia vuosia sitten eläneiden ihmisten tai muiden eläinten analysointi tuo merkittävää lisävalaistusta populaatioiden historiaan.
—Tämä kehityskulku jatkuu varmasti edelleen, ja tulevaisuus vaikuttaa tältä osin kiehtovalta. Eri asia on sitten se, onko alan tutkijoilla Suomessa rahoitusta jatkossakin, Palo huomauttaa.
Myös oikeusgenetiikassa voidaan ratkaista yhä vaikeampia kysymyksiä joko DNA- tai RNA-analyysein. Tutkijan näkökulmasta ongelmana on ajan jaottelu tutkimuksen ja palvelutoiminnan välillä, eli oma tutkimustoiminta keskeytyy, kun esimerkiksi poliisi pyytää tunnistamaan vainajan. Palon arvion mukaan tilanne tulee vielä vaikeutumaan. Resursseja vedetään tiukemmalle ja tutkimus putoaa ensimmäiseksi pois, vaikka kaikki osapuolet tunnustavatkin sen tärkeyden.
Omien tutkimustulosten popularisointi on tärkeää ja myös sille tulisi varata aikaa, koska se täytyy tehdä harkitusti tiede edellä. Eli kerrotaan tuloksista silloin, kun ne ovat mielenkiintoisia ja hyvin tutkittuja. Ongelmia seuraa väistämättä, mikäli tutkija kokee medianäkyvyyden tärkeämmäksi.
—Näkisin, että aivan yhtä tarpeellista olisi yleistajuistaa tutkijan arkea: mitä tutkija ihan käytännössä tekee, miksi hän tekee sitä ja miten rahoitus toimii. Masokistisena huvinani on lueskella iltapäivälehtien tiedeuutisten kommenttipalstoja ja sieltä paljastuu kyllä selvästi, ettei näitä asioita ymmärretä. Asenteiden ja väärinkäsitysten korjaamiseksi on tehtävä töitä, muuten tämä tieteenvastainen ilmapiiri jatkuu ja vahvistuu, Palo huokaa.
Myös tiedejulkaisuissa pyritään laajempiin kokonaisuuksiin ja hyviin tarinoihin. Trendin mukaisesti tutkimukset ovat siirtymässä yhden asian monikertaisesta varmistamisesta monien asioiden yksinkertaiseen varmistamiseen. Tämä asettaa myös vertaisarvioijat hankalaan asemaan. Yksi tutkija ei voi hallita kaikkia metodeja.
—Hätäinen popularisointi voi johtaa siihen, että lyhyen ajan sisällä yleisölle kerrotaan keskenään ristiriitaisia tuloksia. Tutkijat ymmärtävät yksittäisen tutkimuksen painoarvon, eri tutkimusasetelmien sävyerot ja hyväksyvät ristiriitaiset tuloksetkin osana tutkimusprosessia. Muiden keskuudessa taas ristiriitaiset tulokset voivat vähentää tieteen arvostusta.
Palo oli keskustelemassa näistä teemoista Tieteentekijöiden liiton 50-vuotisjuhlien (20.10.) paneelissa Tieteentekijät tutkitun tiedon puolesta.
Suomalaisista on kertynyt runsaasti tietoa geenitutkimuksen myötä. DNA-markkerit ovat paljastaneet, miten erilaisia suomalaiset ovat verrattuna naapureihimme ja länsi-eurooppalaisiin. Itä- ja länsi-suomalaiset myös poikkeavat toisistaan geneettisesti. Rajalinja noudattelee Pähkinäsaaren rauhan rajaa luode-kaakko –suunnassa ja on geenien lisäksi näkyvissä myös monissa kulttuuripiirteissä ja jopa terveydessä. Lisäksi DNA kertoo paikallisesta eristymisestä.
Suomen itä-länsi -eroa on selitetty usein sillä, että Itä-Suomi on asutettu vasta 1500-luvulla. Muuttoliike itään on tapahtunut tosiasia, Palo ei kuitenkaan usko sen synnyttäneen eroa maan sisällä.
—Olen vakuuttunut siitä, että raja on syntynyt jo tuhansia vuosia sitten ja kuvastaa maanviljelys- ja metsästäjä-keräilijä –yhteisöjen välistä rajaa. Pähkinäsaaren raja ei tuollaista eroa voi synnyttää, vaan loogisempi selitys on se, että raja vedettiin alueelle, jonne ruotsalaisille tuttu maanviljelyskulttuuri ulottui. Itä-Suomen liikkuvia metsästäjiä ei voitu verottaa, joten heitä ei ollut olemassa. Tämä on saattanut synnyttää käsityksen, että alue on asutettu myöhään. Viimeaikaiset tutkimukset ovat paljastaneet myös sen, että maassa on heikompaa alueellista geneettistä rakennetta, joka korreloi hyvin murrerajojen kanssa.
Teksti: Arja-Leena Paavola
Kuvat: Milla Talassalo
”Eiköhän tulosten ja datan julkaiseminen ole se tärkein keino, jossain mielessä myös popularisointi. Olemme kuitenkin myös antaneet tutkimustulostemme perusteella suosituksia esimerkiksi Keskusrikospoliisille oikeusgeneettisten DNA-tunnisteiden todistusvoiman laskemiseen Suomessa.”