Tieteentekijöiden liitto on puolustanut tutkitun tiedon tuottajia, tieteentekijöitä 50 vuoden ajan. Merkkipaalun kunniaksi esittelemme vuoden aikana 50 tieteentekijää ja heidän näkemyksiään siitä, miksi tutkitun tiedon puolesta tulee toimia juuri tässä ajassa.
Kannamme huolta ja vastuuta tieteen ja tutkitun tiedon asemasta yhteiskunnassa. Tämä on tärkeää juuri nyt. Meillä on tietoa enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta sen yltäminen päätöksenteon perusteeksi meitä kaikkia koskettavissa asioissa saisi toteutua nykyistä paremmin.
Esittelyssä tieteentekijä
Kuntavaaleissa on ehdolla monia yliopistotaustaisia henkilöitä. Politiikan tutkija, valtio-opin yliopistonlehtori Emilia Palosen mielestä kunta kuuluu oleellisesti myös yliopistolaisen arkeen. Hän muistuttaa, että aitoon demokratiaan sisältyy aina kohtaaminen.
Tieteentekijöiden liitto on koonnut verkkosivuilleen jäseninä olevia kuntavaaliehdokkaita. Luettelossa on yli 40 ehdokkaan tiedot (https://tieteentekijoidenliitto.fi/liitto/kuntavaaliehdokkaat_2017).
Kunta näkyy yliopistolaisen arjessa monin tavoin.
– Yliopisto on alueensa tärkeä työnantaja. Olisi hyvä, että valtuustoissa olisi suurten työllistäjien henkilöstöä, tähdentää politiikan tutkija, Helsingin yliopiston valtio-opin yliopistonlehtori (ma) Emilia Palonen.
Helsingin yliopiston 7153 työntekijää on iso ja tärkeä joukko myös kuntapäättäjille. Valtuustossa ja kaupunginhallituksessa on siis syytä tehdä yliopistolaisten kannalta hyviä päätöksiä.
– Esimerkiksi subjektiivinen päivähoito-oikeus on yliopistolaisen kannalta todella tärkeä. Onneksi se on edelleen voimassa Helsingissä – toisin kuin esimerkiksi Vantaalla.
Emilia Palonen kertoo vantaalaisesta jatko-opiskelijasta, jonka lapsi joutuisi ”työttömien perheiden päiväkotiin” väitöskirjarahoituksen päättyessä.
– Kastijaottelulta kuulostava systeemi näyttää siis pesiytyneen jo päivähoitoonkin, ainakin joissakin kunnissa.
Kuntavaalit ovat tärkeät myös lähidemokratian kannalta. Palonen on toimintatutkinut lähidemokratiaa.
– Seuraavilla valtuustoilla on vastuu lähidemokratian ja osallisuuden mallien tulevaisuudesta. Tämä on tärkeää myös sen kannalta, että tuleva maakuntauudistus etäännyttää päätöksentekoa kuntatasolta.
Kunnissa asukkaiden osallisuus on Palosen mielestä usein liian virkamiesvetoista: tehdään kyselyitä, joissa selvitetään kuntalaisten mielipiteitä. Niissä eivät ihmiset kohtaa aidosti.
– Demokratiaan sisältyy aina kohtaaminen. Asukaslähtöisiä prosesseja pitäisi vahvistaa.
Aluelautakunnat, kaupunginosavaltuustot ja yhteishallinto ovat esimerkkejä foorumeista, joissa voitaisiin keskustella ja vaikka äänestää palvelujen kehittämisestä asukkaiden haluamaan suuntaan. Tämä on demokraattisempaa kuin virkamiesten toimeenpanevat kyselyt.
Emilia Palonen on itse asukasaktiivi. Hän muutti vuonna 2013 Helsingin Maunulaan siksi, että siellä oli aktiivista asukastoimintaa. Lähidemokratia kiinnosti myös tieteellisesti.
Palonen kuului Maunulan demokratiahankkeen aktiiveihin ja on ollut kehittämässä asukaslähtöistä suunnitteluprosessia vuodesta 2013. Sen konkreettinen ilmentymä on Maunula-talo, joka valmistui vuoden vaihteessa. Talossa toimii kirjasto, nuorisotalo ja työväenopisto. Asukkaat ovat olleet alusta lähtien suunnittelemassa taloa ja sen toimintaa.
– Kuulun edelleen talon strategiaryhmään. Katson, että tämä sparraaminen on myös yvv-tehtävää. Jokainen yhteiskuntatieteilijä on naapurustossaan voimavara, Palonen naurahtaa.
Lähidemokratian ohella muukin yhteiskunnallinen vaikuttaminen on erittäin näkyvä osa Emilia Palosen työtä. Populismin tutkimus on hänen keskeisiä tutkimuskohteitaan, ja viime aikoina aiheen asiantuntijoilla on ollut kysyntää.
”Populismi kuuluu demokratiaan, mutta liika populismi on pahasta”, Emilia Palonen sanoo Politiikasta.fi-sivuston Yksi tutkija, yksi minuutti -videolla (https://vimeo.com/183441126).
Miksi yliopistolaisen kannattaa olla huolissaan populismin noususta?
– Populismiin kuuluu anti-intellektualismi, antielitismi. Yliopistot nähdään norsunluutorneina, joissa eliitti puhuu keskenään kryptistä kieltä.
Jos haluaa vaikuttaa, on syytä opetella puhumaan ei-kryptisesti. Palonen on tähän tietoisesti harjoitellut.
– Muidenkin kuin samanmielisten kanssa pitää pystyä keskustelemaan. Populisteille ja muille kriitikoille on tärkeä osoittaa, että ”tehän teettekin ihan järkevää työtä”.
Palonen näkee Suomen nykyhallituksen tekemät koulutus- ja tutkimusrahoituksen leikkaukset osana laajempaa oikeistopopulistista trendiä. ”Kaiken maailman dosentit” -heitot ovat tästä myös ilmentymä.
Monissa maissa ollaan vielä pitemmällä. Palonen on tutkinut Unkaria, jossa nykyhallitus on vienyt rahat tieteellisiltä lehdiltä ja perustanut tilalle omia ”tutkimusinstituutteja”. Itä-Ukrainassa yliopisto-opettajille on sanottu: ”joko olette samaa mieltä tai lähdette”. Turkin tilanne on ääriesimerkki yliopistoväen sorrosta. Trump on aloittanut tutkimusrahoituksen leikkaukset. Vaihtoehtoiset totuudet valtaavat alaa.
Vaikka Emilia Palonen kannustaa tutkijoita osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja osallistuu siihen itsekin mielellään, hän toivoo, että yvv-tehtävän hoitamisesta palkittaisiin nykyistä enemmän.
– Jos yvv:n osuudeksi jää työsuunnitelmassa 5 prosenttia, ei se ihmeemmin kannusta.
Palosen yvv-tehtävä koostuu mediaesiintymisten ja muun muassa Helsingin kaupungin kanssa tehtävän yhteistyön lisäksi tieteellisissä seuroissa toimimisesta, seminaariesityksistä, lausunnoista, kirjoituksista, yleisötilaisuuksista, lähidemokratian kehittämisestä, yhteistyöstä eri tahojen kanssa. Palonen on tehnyt yhteistyötä myös lukioiden kanssa.
– On pöyristyttävää, että yhteiskuntatieteilijänkin yvv:n pitäisi mahtua viiteen prosenttiin. Päättäjät toivovat meiltä lisää yhteiskunnallista vaikuttavuutta, mutta yliopistojen tehtävien täytössä tuijotetaan vain sitä osuutta, mikä kohdistuu tutkimukseen.
Emilia Palosen ajatuksista, jotka koskevat tutkijaopettajan työtä, voi lukea enemmän seuraavasta Acatiimi-lehdestä (ilmestyy 26.4.).
Teksti: Kirsti Sintonen
Kuvat: Milla Talassalo
”Aikanaan tutkin Budapestin kadunnimiä ja patsaita ja sitten Unkarin poliittista kahtiajakoa, vaikka ketään ei kiinnostanut. Palatessani Suomeen kymmenen vuotta sitten huomasin, että harvoja tutkijoita kuullaan julkisuudessa. Kehitin Valtiotieteelliselle yhdistykselle Politiikasta-verkkolehteä nostamaan uusia näkökulmia. Helsinkiläisessä lähiössä Maunulassa olen hyödyntänyt osaamistani demokratiasta, hallinnosta, kaupunkisuunnittelusta ja yhteisöistä: lopulta siinä näkyi akatemiahankkeemme teesi, kuinka periferioissa kehittyy uudenlaista ajattelua.”