Tieteentekijöiden liitto on puolustanut tutkitun tiedon tuottajia, tieteentekijöitä 50 vuoden ajan. Merkkipaalun kunniaksi esittelemme vuoden aikana 50 tieteentekijää ja heidän näkemyksiään siitä, miksi tutkitun tiedon puolesta tulee toimia juuri tässä ajassa.
Kannamme huolta ja vastuuta tieteen ja tutkitun tiedon asemasta yhteiskunnassa. Tämä on tärkeää juuri nyt. Meillä on tietoa enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta sen yltäminen päätöksenteon perusteeksi meitä kaikkia koskettavissa asioissa saisi toteutua nykyistä paremmin.
Esittelyssä tieteentekijä
Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian yliopistolehtori Erkki Urpilainen opettaa historiatieteen rinnalla tulevaisuudentutkimusta, joka on Suomessa vielä nuori ala.
Tulevaisuudentutkimuksessa ja historiantutkimuksessa on kytköksiä toisiinsa, mutta toki niissä on eronsa. Aate- ja oppihistorian yliopistonlehtorina työskentelevän ja tulevaisuudentutkimusta opettavan Erkki Urpilaisen mukaan tulevaisuudentutkimus nimenomaan tarvitsee historiaa.
Tulevaisuudentutkimuksessa nimittäin keskeinen elementti on lähihistorian tunteminen.
– Lähihistoriasta etsitään erilaisia trendejä, joista vedetään johtopäätöksiä, mikäli se trendi jatkuu tulevaisuuteen.
Tulevaisuudentutkimuksessa pyritään hahmottamaan erilaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, joita tehdään päätöksentekoa varten.
– Tämän vuoksi esimerkiksi eduskunnassa on oma tulevaisuusvaliokunta. Se on perustettu aikoinaan sen vuoksi, että kansanedustajilla olisi paremmat eväät tehdä päätöksiä.
Nykyinen Suomen hallitus ei ole kovin paljon antanut painoarvoa asiantuntijalausunnoille, mikä vaikuttaa Urpilaisen mielestä oudolta.
– Se tuntuu hieman omituiselta ja lyhytnäköiseltä. Perinteisesti Suomessa poliittisessa päätöksenteossa on ollut mukana paljon akateemisia ja heillä on ollut tutkimuksellinen pohja päätöksentekoon. Tuntuu että tämmöinen pohja on kadonnut eikä nykyisillä päättäjillä ole sitä. Ehkä tämän vuoksi asiantuntijoiden näkökantaa ei arvosteta samalla tavalla. Ainakin tämmöisen kuvan saa.
Tulevaisuudentutkimusta voi opiskella usealla paikkakunnalla sivuaineena. Oulussa tulevaisuudentutkimuksen opetus alkoi opintopiirinä, ja Urpilainen on opettanut sitä Oulun yliopistossa lähes 20 vuotta.
Urpilainen kertoo, että Oulussa sivuaineopiskelijoiden pääainetausta on laaja. Osa on tulevaisuusorientaatioaloilta kuten kauppatieteistä, maantieteestä ja hoitotieteestä.
Noin puolet opiskelijoista tulee muilta aloilta ja he ovat usein kursseilla silkasta uteliaisuudesta. Jotkut innostuvat jopa vaihtamaan alaa.
Monet sivuaineopiskelijat käyttävät tulevaisuudentutkimuksen kursseilta saatuja työkaluja eli erilaisia tutkimusmenetelmiä omassa oppiaineessaan esimerkiksi tekemällä opinnäytetyön tulevaisuusnäkökulmalla.
Suomessa tulevaisuudentutkimuksen opetusta koordinoidaan Turun yliopistossa sijaitsevan Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen puitteissa jo 20 vuoden ajan toimineen Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemian kautta.
Jos haluaa tulevaisuudentutkimuksesta ammatin, sellaisen voi saada ainoastaan Turun yliopiston Kauppakorkeakoulussa, jossa alaa voi opiskella pääaineena tulevaisuudentutkimuksen maisteriohjelmassa.
– Mutta ala on sen verran nuori, että useimpien tulevaisuudentutkijoiden peruskoulutus on vielä jostain muualta. He ovat yleensä opiskelleet suunnittelutieteitä kuten talous- ja yhteiskuntatieteitä.
Urpilaisen opetustarjontaan kuuluu tulevaisuudentutkimuksen lisäksi aate- ja oppihistorian pakollisia peruskursseja sekä vuosittain vaihtuvia erikoiskursseja.
Jälkimmäisten kurssien aihevalintaan Urpilaisella liittyy vanha akateeminen tapa, joka juontaa juurensa Turun Akatemian ajoille 1600-luvun lopulle.
– Silloin syyskuussa julkaistiin luentoluettelo, jossa professorit ilmoittivat luennoistaan, joita oli kahdenlaisia: julkisia ja yksityisiä. Julkiset luennot olivat tarkkaan määrättyjä, mutta yksityisillä luennoilla säännöt eivät päteneet. Monet professorit ilmoittivat luennoivansa aiheista, joita ylioppilaat haluavat.
Tästä mallia ottaneena Urpilainen kyselee opiskelijoilta, mistä aiheista he luentoja haluaisivat. Jos toivotut aiheet osuvat Urpilaisen kompetenssin kanssa, hän luennoi niistä.
Tulevana keväänä hänellä on tulossa muun muassa opiskelijoiden toiveesta kolmannen maailman vallankumoushistoriaa käsittelevä kurssi.
Tutkimusta Urpilainen tekee nykyään silloin, kun ehtii, sillä opetus vie työajasta suurimman osan. Tällä hetkellä viimeistelyssä on tutkimus säätyläisnaisten elämästä Suomessa 1800-luvulla.
Urpilainen oli myös mukana helmikuussa 2017 julkaistussa Ajatusten lähteillä –teoksessa, jossa esitellään Oulun yliopiston aate- ja oppihistorianlaitoksella tehtävää tutkimusta. Kirja tehtiin alunperin pääsykoekirjaksi, mutta pian se on tuossa tarkoituksessa tarpeeton.
– Heti kun saimme tämän tehtyä, Opetusministeriöltä tuli vaatimus, että pääsykokeista pitää luopua. Teos on meillä nyt tenttikirjana.
Pääsykokeista luopuminen olisi Urpilaisen mukaan erittäin huono asia. Kouluopetuksesta saa vain tietyt valmiudet muun muassa teoreettiseen ajatteluun, jota yliopistossa tarvitsee.
– Koulukurssit eivät välttämättä testaa millään tavalla motivaatiota. Lisäksi eri aloilla on erityisvalmiuksia, joita halutaan opiskelijoilla olevan. Siinä mielessä pääsykoe on hyvä tapa testata sekä motivaatiota että esimerkiksi loogista ajattelua ja sitä, kuinka jäsentyneesti pystyy hahmottamaan eri asioita.
Teksti ja kuvat: Minna Koivunen
”Historiatieteessä on perinne, että emme tee tutkimusta pelkästään toisille historioitsijoille, vaan keskeinen osa historiantutkijan työtä on historiatiedon levittäminen laajemmille piireille. Toisin sanoen populaarien artikkeleiden kirjoittaminen ja yleisötilaisuuksissa puhuminen. Pidän satunnaisesti yleisöesitelmiä, mutta en ole valitettavasti ehtinyt kirjoittaa populaareja artikkeleita viime aikoina. Mutta en aio niistä luopua.”