Tieteentekijöiden liitto on puolustanut tutkitun tiedon tuottajia, tieteentekijöitä 50 vuoden ajan. Merkkipaalun kunniaksi esittelemme vuoden aikana 50 tieteentekijää ja heidän näkemyksiään siitä, miksi tutkitun tiedon puolesta tulee toimia juuri tässä ajassa.
Kannamme huolta ja vastuuta tieteen ja tutkitun tiedon asemasta yhteiskunnassa. Tämä on tärkeää juuri nyt. Meillä on tietoa enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta sen yltäminen päätöksenteon perusteeksi meitä kaikkia koskettavissa asioissa saisi toteutua nykyistä paremmin.
Esittelyssä tieteentekijä
Yliopistotutkija Jaana Parviainen Tampereen yliopistosta tutkii parhaillaan robottien ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuutta. Viime vuonna hän perusti Tietämättömyyden tutkimuksen seuran.
-Olen vuodesta 2014 hakenut rahoitusta tutkimushankkeelle, jonka tarkoitus on tutkia suomalaisen tietoyhteiskunnan rapautumista ja tietämättömyyden merkitystä nyky-yhteiskunnassa asiantuntijuuden näkökulmasta. Tietämättömyyden tutkimuksen seura sai varsinaisesti alkunsa vuonna 2016 Sosiologipäivällä, jossa yhdessä tutkija Hannele Palukan kanssa koordinoimme työryhmää ”Tietoyhteiskunnasta tietämättömyyden yhteiskunnaksi?”. Työryhmän innokkaan keskustelun myötä kävi ilmi, että tietämättömyyden yhteiskuntatieteelliselle ja filosofiselle tutkimukselle ja sen esiin nostamiselle olisi polttavaa tarvetta Suomessa.
Seura on tutkijoiden löyhä monitieteinen verkosto, jonka tarkoitus on koota yhteen tietämättömyyden tutkimuksesta kiinnostuneita ja sen parissa työskenteleviä tutkijoita.
-Aiheen parissa askaroivat tutkijat näyttävät kiinnittyvän monille eri tieteen ja tutkimuksen aloille: tiedon sosiologiaan, filosofiseen tietoteoriaan, feministiseen epistemologiaan, organisaatiotutkimukseen, tieteen tutkimukseen, informaatiotutkimukseen tai mediatutkimukseen. Yhteisenä nimittäjänä on kuitenkin kiinnostus kysyä, mitä on ei-tietäminen ja tietämättömyys.
-Tiede ja tutkimus on ollut aina lähtökohtaisesti kiinnostunut uuden tiedon tuottamisesta. Paljon vähemmälle esimerkiksi filosofisessa tietoteoriassa tai tiedon sosiologiassa on jäänyt kysymys, mitä on tietämättömyys ja ei-tietäminen. Tämä on tietysti harmillista jo sen takia, että uuden tiedon lähtökohtana on aina jonkinasteinen tietämättömyys tai tiedon puute. Yksi seuran keskeinen tavoite on pohtia, millainen rooli tahallisella tai tahattomalla tietämättömyydellä tai väärän informaation levittämisellä on nyky-yhteiskunnan rakentumisessa, Parviainen toteaa.
Jaana Parviainen on parhaillaan mukana robottien ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuutta tutkivassa ROSE-hankkeessa. Ryhmän tarkoituksena on tuoda robotiikkatutkimukseen näkemystä robotiikkaan kohdistuvista odotuksista, haasteista sekä sen hyödynnettävyydestä hyvinvointipalveluissa.
-Tehtävänäni on miettiä eettisiä ja sosiaalisia kysymyksiä, jotka liittyvät vanhuksille suunnattuun hoivarobotiikkaan. Olemme kiinnostuneita niin avustavista kuin vuorovaikutuksellisista roboteista, joita on jo käytetty muun muassa vanhusten kuntoutuksessa.
-Tulokset roboteista ovat olleet vielä ristiriitaisia, joskus robotit ovat olleet hyödyllisiä, joskus eivät, Parviainen mainitsee.
Suomessa on robotteja ollut koekäytössä hoitoyksiköissä. Seinäjoen keskussairaalassa on kuljetusrobotteja, jotka voivat kuljettaa esimerkiksi liinavaatteita ja aterioita.
-Sosiaalisia robotteja on kokeiltu muun muassa tarinoiden kertojina, mutta puheen laatu on ollut aika kelvotonta.
-Kaiken kaikkiaan robotit ovat toistaiseksi kalliita, ja lisäksi ne ovat toimineet aika huonosti hoivatyössä. Kehitys voi kuitenkin tapahtua nopealla hyppäyksellä oikeasti hyödylliseksi välineeksi.
Parviainen nostaa esiin tutkimusprojekteistaan myös vastikään päättyneen johtamansa työn tekemisen uuteen ruumiillisuuteen keskittyneen hankkeen. Hankkeen päätti syksyllä ilmestynyt julkaisu Ruumiillisuus ja työelämä – Työruumis jälkiteollisessa taloudessa.
-Selvitimme esimerkiksi sitä, miten tietointensiivisessä työssä ihmiset käyttävät omia kehojaan vuorovaikutuksessa. Miten he muokkaavat kehojaan tehdäkseen itsensä vakuuttaviksi työelämässä. Ruumiista on tullut osa tuotetta – työ on tunkeutunut syvemmälle kehollisuuden alueelle.
Parviainen on selvittänyt kehollisuutta työn tekemisessä myös robottihankkeessa. Hän pohtii esimerkiksi robotin ruumista: millainen ulkomuoto herättää luottamusta käyttäjässä.
-Mietin myös millainen robotin tulisi fyysisesti olla, jotta se sopisi hyvin hoitajan apuvälineeksi. Yhtälailla yritän selvittää, että minkälainen robotti fyysisiltä ominaisuuksiltaan tuntuu iäkkäästä ihmisestä mukavalta apuvälineeltä. Robotiikan kannalta suurimmat ongelmat toistaiseksi liittyvät konkreettisten pienten asioiden tekemiseen, kuten esimerkiksi pinsettiotteeseen. Robotti osaa laskea monimutkaisia kaavoja, mutta koiran ulkoiluttaminen kaikkine vaiheineen on sille lähes mahdotonta.
Kehollisuus tutkimusintressinä on kulkenut Parviaisella mukana koko tutkijan uransa ajan. Parviainen väitteli lähes 20 vuotta sitten filosofiasta nykytanssijan tiedon ja taidon luonteesta.
-Harrastin nykytanssia, mikä vaikutti siihen, että alkaessani lukea filosofiaa kiinnostuin kehollisuudesta. Sitä tutkittiin silloin Tampereella aika paljon. Kehollisuus ei minulle enää ole varsinainen tutkimuskohde vaan pikemmin lähestymistapa ja yksi tutkimuskohteen ulottuvuus.
Parviainen aloitti viitisen vuotta sitten harrastamaan taas omaksi huvikseen tanssimista. Hän löysi kontakti-improvisaation. Siinä liike rakentuu yhteisestä painopisteestä ja jatkuvasti muuttuvasta kehollisesta kontaktista yhden tai useamman kumppanin välillä.
-En enää varsinaisesti tutki tanssia. Tanssi on minulle henkilökohtaisen virkistäytymisen ja uudistumisen lähde, elämäntapa. Osallistun myös muualla Euroopassa pidettäviin lajin festivaaleihin aina, kun minulla on aikaa.
Jaana Parviainen on myös Tampereen yliopiston hallituksen jäsen. Työskentelyssä on korostunut Tampere3:ksi nimetty Tampereella toimivan kolmen korkeakoulun yhteistyö.
-Hankkeeseen on liittynyt paljon ongelmia kuten säätiömallin vaikutus yliopistodemokratiaan: heikentääkö se opiskelijoiden ja työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia? Olemme kuitenkin viimeisten kuukausien aikana onnistuneet kehittämään sellaisia ratkaisuja, että tuo uhka ei toteutuisi, Parviainen kertoo.
-Yhteistyö olisi ehdottomasti hyvä ratkaisu korkeakoulujen kehittymiselle.
Teksti: Mia Hemming
Kuvat: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto
”Kaikessa tutkimuksessani tavoittelen jonkinlaista popularisointia. Olen esimerkiksi tarkoituksellisesti julkaissut tutkimustuloksiani myös kaupallisin periaattein toimivissa julkaisuissa, en pelkästään tieteellisissä. Olen muun muassa ollut mukana kehittämässä alakoulun liikuntatunneille tarkoitettua Valopeliä. Tarkoituksena oli innostaa sellaisiakin alakoulun oppilaita koululiikuntaan, jotka eivät siitä ole pahemmin välittäneet. Palaute oli myönteistä, mutta pelin kaupallistaminen ei ole kuitenkaan edennyt kovin hyvin.”