Tieteentekijöiden liitto on puolustanut tutkitun tiedon tuottajia, tieteentekijöitä 50 vuoden ajan. Merkkipaalun kunniaksi esittelemme vuoden aikana 50 tieteentekijää ja heidän näkemyksiään siitä, miksi tutkitun tiedon puolesta tulee toimia juuri tässä ajassa.
Kannamme huolta ja vastuuta tieteen ja tutkitun tiedon asemasta yhteiskunnassa. Tämä on tärkeää juuri nyt. Meillä on tietoa enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta sen yltäminen päätöksenteon perusteeksi meitä kaikkia koskettavissa asioissa saisi toteutua nykyistä paremmin.
Esittelyssä tieteentekijä
Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksella työskentelevän Jani Ursinin mukaan suomalainen korkeakoulutus on menossa selvästi kansainvälisempään ja markkinavetoisempaan suuntaan. Työssään erikoistutkija nauttii päällimmäisenä juuri kansainvälisistä verkostoista ja ulkomaan matkapäiviä kertyykin useita kuukausittain.
Kustannustehokkuus, profiloituminen ja akateemisen työmaailman muutokset ovat eräitä kuumimpia aiheita suomalaisessa korkeakoulukeskustelussa. Ursinin mukaan polarisaatio on turhan vahva ilmaisu, mutta selvää jakoa etenkin työmaailman muutosten kokemisessa on havaittavissa.
– Yksi akateemisen maailman perisynti on se, että ollaan pitkään määräaikaisissa työsuhteissa, mikä luo epävarmuutta. Koen olevani aika etuoikeutetussa asemassa, sillä sain aika pian väittelyn jälkeen vakituisen työn, mikä on tietenkin taannut sen, että olen voinut paljon rauhallisemmin keskittyä siihen, mitä teen, Ursin muistelee reilun 10 vuoden päähän.
Nykypäivän korkeakouluissa kuka tahansa voidaan kuitenkin irtisanoa. Ursinin mukaan vuonna 2005 uudistunut yliopiston palkkausjärjestelmä sekä 2010 vuoden yliopistolaki ovat tuoneet mukanaan niin hyviä uudistuksia kuin lisää mahdollisuuksia epävarmuudelle.
– Esimerkiksi palkan kehittyminen vahvasti rinnasteisena työvuosien kanssa ei ehkä toiminut motivoivana ja täysin oikeudenmukaisena palkitsemisjärjestelmänä. Toisaalta nyt osa kokee, että yliopistoissa ei voi enää vapaasti harjoittaa vapaata tutkimusta, kun iso osa ajasta menee usein jo etukäteen korvamerkityistä rahoista kilpailemiseen, hän pohtii.
Kilpailu niin rahoituksesta, työpaikoista kuin uralla etenemisen mahdollisuuksista näyttääkin jalkautuneen entistä vahvemmin myös korkeakoulukentälle. Ursinin mukaan tilanne synnyttää myös niin sanottuja voittajia, joille nykymaailman meno ja akateemisen työn uudistukset sopivat.
– Osa kokee uralla etenemisen mahdollisuuksien monipuolistuneen. Samoin julkaiseminen ja esimerkiksi kansainväliseen verkostoitumiseen panostaminen saatetaan kokea helpommaksi ja palkitsevammaksi kuin ennen, sekä ennen kaikkea mielekkääksi, hän kertoo.
Paljon on käyty keskustelua myös korkeakoulujen haku-uudistuksista. Ylioppilastodistukseen pohjautuvaan korkeakouluhakuun Ursin suhtautuu itse varauksella. Hänen mukaansa lukio voi sisällöllisessä mielessä antaa riittävät eväät korkeintaan niille aloille, joille löytyy selvä vastaavuus myös korkeakoulusta.
– Jos olet matematiikassa hyvä, niin se toki ennustaa riittävää osaamista myös alan korkeakoulutason opiskelussa. Kasvatustieteisiin tai muille sellaisille aloille, jotka eivät ole selvä oppiaine lukiossa, on vaikea nähdä, että tämä järjestely olisi sopiva. Joka tapauksessa pelkkä ylioppilastodistus ei kuitenkaan koskaan kerro esimerkiksi sitä, kuinka motivoitunut tai soveltuva hakija todellisuudessa on, Ursin arvioi.
Yliopistot ovat satsaamassa myös laajempiin kandiohjelmiin. Niiden vaikutuksista Ursin odottaa vielä tutkittua tietoa.
– Opiskelijat saavat ehkä mahdollisuuden tarkastella asioita hieman eri tavoin perinteisemmän lokerointiajattelun sijaan. Toisaalta esimerkiksi Saksassa on havaittu, että vastaavien ohjelmauudistusten jälkeen tietyillä aloilla työllistyminen on jopa heikentynyt. Vielä on kuitenkin liian varhaista sanoa, onko ongelma tällöin nimenomaan ohjelmamuutoksissa, tai toimiiko vastaava malli meillä Suomessa, Ursin pohtii.
Liika keskittyminen ohjelmien laaja-alaisuuteen tai spesifiöintiin ei kuitenkaan kerro Ursinin mukaan vielä paljon koulutuksen laadusta tai soveltuvuudesta tiettyyn alaan ja työelämään.
– Paljon puhutaan myös siitä, että korkeakoulutuksen pitäisi vastata paremmin työelämän tarpeisiin. Tutkijana kysyisin kriittisesti ensin, onko kyse ennemmin hyvältä kuulostavasta retoriikasta ja palvelevatko tähän tavoitteeseen vetoavat muutokset aidosti oikeaa tarkoitusperää, Ursin pohtii ja jatkaa,
– Tähänkään mennessä en näe, etteivätkö korkeakoulutetut olisi pärjänneet työelämässä, kunhan he ovat sinne päässeet. Tärkeintä on pitää huolta koulutuksen sisällöllisestä laadusta, oli kyse sitten spesifistä tai laajemmasta ohjelmasta.
Ursinin työ on kaikkea muuta kuin toimistossa tai tutkimushuoneessa istumista. Nykymaailman menoa seuraten työhön on viimeisten vuosien aikana tullut yhä enemmän kansainvälisiä vivahteita ja globaalien ilmiöiden käsittelemistä. Ursin toimii muun muassa European Education Research Association, EERA:n, johtoryhmässä ja tutkimustyössä aiheina ovat tällä hetkellä opettajankoulutukseen hakeutumisen motiivit sekä korkeakoulutetun väestön oppimistulokset.
– Mielestäni opimme ymmärtämään paremmin myös suomalaista korkeakoulutusta ja sen ilmiöitä, kun teemme vertailua kansainväliseen kontekstiin. Juuri siksi nautin kansainvälisissä verkostoissa työskentelemisestä ja vertailevasta korkeakoulututkimuksesta laajemmalla skaalalla, Ursin kertoo.
Monikulttuuristuvassa maailmassa juuri korkeakoulut voisivat toimia entistä vahvempina linkkeinä lahjakkaiden opiskelijoiden, opettajien ja tutkijoiden houkuttelemisessa.
– Suomalaiset korkeakoulut ovat petranneet jo paljon kansainvälistymisessä, mutta jos haluamme aidosti olla kansainvälisiä myös korkeakoulutuksemme osalta, niin silloin koko yhteiskuntamme pitäisi olla avarakatseisempi ja avoimempi, hän arvioi.
Osa muutoksista on väistämättömiä ja eteenpäin on Ursinin mielestä joka tapauksessa mentävä optimistisella asenteella. Korkeakoulutus tulee jatkossa luultavasti keskittymään kasvukeskuksiin ja lisää profiloitumista tulee tapahtumaan. Maksuttomasta opiskelusta Ursin pitäisi kuitenkin kiinni kaikin mahdollisin keinoin.
– Suomen kokoisessa maassa se on yksi suurimmista valteistamme, jolla me selviämme maailmalaajuisessa korkeakoulutuksen kilpailussa. Sen pohjalle koko korkeakoulutuksemme logiikka rakentuu ja se on mielestäni paras ratkaisu, jolla voimme pitää korkeakoulutuksen yhteisenä hyvänä, hän perustelee.
Tulevaisuutta ajatellen Ursinilla ei ole spesifejä ura- tai tutkimustavoitteita, vaan tällä hetkellä hän nauttii suuresti juuri siitä, mitä hän tekee.
– Ala reagoi vahvasti ajankohtaisiin aiheisiin, kuten Brexitin vaikutuksiin sekä nouseviin Aasian maihin. Tahdon jatkossakin tutkia laaja-alaisesti korkeakoulutusta nimenomaan globaaliin kontekstiin peilaten, hän summaa.
Teksti ja kuva: Birgitta Kemppainen