Tieteentekijöiden liitto on puolustanut tutkitun tiedon tuottajia, tieteentekijöitä 50 vuoden ajan. Merkkipaalun kunniaksi esittelemme vuoden aikana 50 tieteentekijää ja heidän näkemyksiään siitä, miksi tutkitun tiedon puolesta tulee toimia juuri tässä ajassa.
Kannamme huolta ja vastuuta tieteen ja tutkitun tiedon asemasta yhteiskunnassa. Tämä on tärkeää juuri nyt. Meillä on tietoa enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta sen yltäminen päätöksenteon perusteeksi meitä kaikkia koskettavissa asioissa saisi toteutua nykyistä paremmin.
Esittelyssä tieteentekijä
Soveltavaan antropologiaan ja teknologiaan erikoistunut kulttuuriantropologi Johanna Ylipulli työskentelee yhdessä arkkitehtuurin ja tietotekniikan tutkijoiden kanssa, ja usein peräänkuulutettu tieteidenvälisyys on hänelle arkea. Tieteidenvälisyyden ei pitäisi oululaistutkijan mielestä jäädä pelkän puheen tasolle.
Tieteidenvälisyys on Oulun yliopiston tutkijatohtori Johanna Ylipullille sydämen asia.
”Kaikissa juhlapuheissa sitä hirveästi korostetaan, ja monesti eri rahoitushakemuksissa mainitaan, että tieteidenvälistä yhteistyötä pitää olla, mutta käytännössä se ei ole niin yksinkertaista.”
Toisin kuin voisi julkisesta keskustelusta päätellä, rahoituksen saaminen tieteidenväliselle tutkimukselle ei ole helppoa.
”Rahoituksen saaminen monitieteisille hankkeille on haastavaa, koska arviointipaneelit saattavat olla täysin yksitieteisiä, eivätkä he osaa arvioida hakemuksia niin monipuolisesti kuin pitäisi.”
Lisäksi Ylipulli toteaa, ettei tieteidenvälisen tutkimuksen haasteita monesti ymmärretä.
Vaikka rahoitus olisi saatu, yhteistyö ei ole mutkatonta varsinkaan silloin, kun kyseessä on toisistaan etäällä olevat alat kuten Ylipullin kohdalla antropologia, arkkitehtuuri ja tietotekniikan tutkimus.
”Se on minultakin vaatinut perehtymistä yhteistyöalojen perusteisiin ja siihen, mistä näkökulmista he tekevät tutkimusta ja mitkä siellä ovat tietoteoreettiset lähtökohdat.”
On tärkeää yrittää ymmärtää toisia aloja perusteista lähtien, jotta heidän kanssaan voi tehdä yhteistyötä. Perustavanlaatuiset erot tieteenalojen välillä vaikuttavat muun muassa tutkimuskysymysten asetteluun ja artikkeleiden kirjoittamiseen.
”Hankkeissa pitäisi ottaa tämä huomioon ja varata aikaa yhteisen pohjan luomiselle. Yhteistyö ei välttämättä automaattisesti lähde käyntiin, vaan vaatii äärettömän paljon keskusteluja. Samat käsitteet saattavat tarkoittaa eri aloilla eri asiaa, joten pitää luoda yhteinen käsitteellinen pohja.”
Tieteidenvälisyyteen kouluttautuminen pitäisi Ylipullin mielestä aloittaa jo paljon aiemmin, esimerkiksi kandi- tai maisteritasolla. Hän itse astui tieteidenvälisen tutkimuksen maailmaan väitöskirjavaiheessa, ja se vaati häneltä hurjasti oman näkökulmansa avartamista.
”Kun opinnoissa ja tutkimuksessa keskittyy kapeaan alueeseen, syntyy putkinäkö.
Mitä pitemmälle menet sitä putkea, sen hankalampi on alkaa avartaa omaa näkökulmaa. Siksi olisi hyvä järjestää opiskelijoille kursseja, joissa he pääsevät kosketuksiin toisen tieteenalan opiskelijoiden kanssa ja ratkoisivat yhteisiä ongelmia.”
FT Johanna Ylipulli väitteli keväällä 2015, ja väitöskirjassaan hän tutki muun muassa sitä, miten ihmiset omaksuvat uudentyyppistä kaupunkitietotekniikkaa kuten julkisia näyttöjä käyttöönsä, miten teknologiaa suunnitellaan ja mitkä asiat siihen vaikuttavat.
Reilut kaksi vuotta hän on työskennellyt Oulun yliopistossa tutkijatohtorina Jokapaikan tietotekniikan tutkimusyksikössä Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnassa hankkeissa, joissa tutkitaan muun muassa virtuaalisia 3D-kaupunkitiloja ja niiden mahdollisuuksia.
Viime vuosien kiinnostavin tutkimus Ylipullille on ollut vielä käynnissä oleva virtuaalikirjastohanke, jossa on mukana Oulun kaupunginkirjasto.
”Suunnittelemme virtuaalitodellisuudessa olevaa kirjaston digitaalista jatketta. Lähdimme työpajoissa ideoimaan, mitä virtuaalikirjasto voisi olla, miten virtuaali- ja lisätyn todellisuuden teknologiat voisivat liittyä kirjastoon ja mitä ne voisivat tuoda lisää.”
He ovat saaneet valmiiksi konseptin virtuaalikirjastosta, ja ensimmäinen prototyyppi on parhaillaan testauksessa.
”Tämä hanke on ollut mielenkiintoinen, koska olen päässyt tekemään suunnitteluantropologista työtä eli soveltamaan antropologista tiedontuotantoa uuden tekniikan suunnitteluun: miten uuden teknologian suunnittelussa alusta asti otetaan huomioon ihmisten näkökulmat ja ideat.”
Tutkimusryhmän tavoitteena on avata kaikille kirjaston käyttäjille tarkoitettu virtuaalitodellisuuspiste Oulun kaupunginkirjastoon.
”Se toteuttaisi kirjaston periaatteita julkisena laitoksena, joka tarjoaa ihmisille mahdollisuuksia kokeilla uutta tietotekniikkaa.”
Toimittajana ja yliopisto-opettajana ennen tutkijan uraa työskennellyt Ylipulli pitää tutkijoiden tiedeviestintää erittäin tärkeänä ja on itsekin tieteellisten julkaisujen lisäksi kirjoittanut muun muassa Kaltioon, AntroBlogiin ja Helsingin Sanomiin.
Tiedeviestintää ei hänen mukaansa kuitenkaan arvosteta riittävästi. Apuraha- ja hankerahahakemuksissa sille ei anneta juurikaan painoarvoa.
”Tutkijan työ on siinä mielessä hullua, että rakennat CV:tä kuin Iisakin kirkkoa, merkitset sinne jokaisen risauksen ja se toimii pohjana jatkorahan saannille. Siinä vaakakupissa tiedeviestintä ei paina riittävästi.”
Koska työaikaa menee nykyään yhä enemmän apuraha- ja hankerahoitushakemusten tekoon, aika ei riitä kaikkeen.
”Pätkätyöläisenä pitää koko ajan miettiä, mihin omat paukut pistää. Olisin voinut varmasti viestiä enemmänkin omasta tutkimuksestani, koska se liittyy vahvasti ihmisten arkeen, mutta joutuu tekemään valintoja, kirjoitanko journal-artikkelia vai tekstin AntroBlogiin.”
Huolestuttavana Ylipulli pitää sitä, että tutkijoihin kohdistuu vihapuhetta, koska tieteentekijöiden pitäisi pystyä viestimään työstään suurelle yleisölle pelkäämättä.
Teksti ja kuvat: Minna Koivunen
”Teen soveltavaa tutkimusta, joten tiedon hyödyntäminen on tavallaan sisäänkirjoitettu kaikkeen siihen mitä teen. Soveltava tutkimus usein ymmärretään siten, että siinä pyritään vastaamaan johonkin tosielämän ongelmaan. Tutkimuksissani olen pyrkinyt vastaamaan esimerkiksi siihen, miten erilaisista teknologioista voisi suunnitella parempia ja miten niitä voisi suunnitella sillä tavalla, että niistä olisi erilaisille ihmisille hyötyä, ja etteivät ne lisäisi epätasa-arvoa tai asettaisi ihmisiä epätasa-arvoiseen asemaan.
Olen esimerkiksi kehitellyt konseptuaalisen mallin siitä, miten ihmiset omaksuvat erilaista tietotekniikkaa julkisessa tilassa ja kirjoittanut aiheesta artikkelin. Se on tietyllä tapaa helposti hyödynnettävissä: uutta teknologiaa kehittävät henkilöt voivat käydä lukemassa sen ja hyödyntää tietoa.”