Tieteentekijöiden liitto on puolustanut tutkitun tiedon tuottajia, tieteentekijöitä 50 vuoden ajan. Merkkipaalun kunniaksi esittelemme vuoden aikana 50 tieteentekijää ja heidän näkemyksiään siitä, miksi tutkitun tiedon puolesta tulee toimia juuri tässä ajassa.
Kannamme huolta ja vastuuta tieteen ja tutkitun tiedon asemasta yhteiskunnassa. Tämä on tärkeää juuri nyt. Meillä on tietoa enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta sen yltäminen päätöksenteon perusteeksi meitä kaikkia koskettavissa asioissa saisi toteutua nykyistä paremmin.
Esittelyssä tieteentekijä
Mika Helander työskentelee sosiologian yliopistonlehtorina Åbo Akademissa ja on tutkimuksessaan perehtynyt laajasti ammattiyhdistysliikkeeseen, globalisaatioon sekä nykypäivän työelämään liittyviin kysymyksiin. Helanderin mukaan ay-liikkeen järjestäytyminen hakee tulevaisuudessa uusia muotoja.
Mika Helander on uransa aikana työskennellyt kahdeksassa eri yliopistossa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Hän on myös toiminut erilaisissa luottamustehtävissä ja tällä hetkellä hän työskentelee sosiologian yliopistonlehtorina Åbo Akademissa.
Opetuksen lisäksi Helander tekee tutkimusta ja on perehtynyt muun muassa ay-liikkeeseen, globalisaatioon ja viimeisimpänä työaikoihin liittyviin kysymyksiin. Tänä vuonna ilmestynyt, Helanderin ja Ilkka Levän ja Sanna Saksela-Bergholmin toimittama Työaikakirja pohtii aikaa ja sen kokemista nykypäivän työelämässä.
– Minua kiinnostaa globalisaation ja kansainvälisyyden työelämään tuomat haasteet sekä työn ja pääoman välinen ristiriita. Globalisaation haasteet eivät ole vain rahaan liittyviä, vaan ne kääntyvät työntekijöiden kohdalla usein työaikakysymyksiksi.
Sosiologina Helander kertoo olevansa kiinnostunut laajasti inhimillisestä toiminnasta, vuorovaikutuksesta ja sosiaalisesta todellisuudesta. Yhteiskunnalliset ilmiöt, joilla on ideologinen, moraalinen tai tunnepitoinen lataus kiinnostavat Helanderia, kuten sosiologiassa on ollut tapana. Myös tylsiksi koetut rutiininomaiset ja arkiset ilmiöt voivat hänen mukaansa olla kiehtovia sosiologin näkökulmasta.
Helander toteaakin ay-liikkeen olevan tutkimuskohteena mielenkiintoinen sen vuoksi, että se näyttäytyy uutisoinnissa paljon ja siihen liittyvät ilmiöt koetaan tätä kautta hyvin arkipäiväisinä.
– Palkkaneuvotteluja ja työmarkkinoita koskevaa keskustelua on käyty mediassa paljon, mutta ihmiset kiinnittävät siihen vähän huomiota. Työmarkkinoita koskeva keskustelu koetaan eräänlaisena ikuisuuskoneena, joka käynnistyy aika ajoin yhä uudelleen.
Mika Helanderin mukaan nuorten kiinnostus ammattiyhdistysliikettä kohtaan ja siihen kuulumisaste ovat laskeneet. Hän näkee ilmiölle useita yhteiskunnan ja ajan muutoksesta johtuvia syitä.
– Yksi syy on nuorten hauraat ja pätkittäiset työsuhteet. Myös nuoruusaika on venynyt. Aikuiseksi kasvaminen ja ammattiin valmistuminen ovat siirtyneet myöhemmäksi. Selkeää siirtymistä aikuisuuteen ei ole ja nuoruuden arvoihin, toimintatapoihin ja makumieltymyksiin takertuminen voi tuoda elämään jatkuvuutta, vakautta ja turvaa. Tämän vuoksi aikuisuuteen mielletty ay-liikkeeseen liittyminen jää monilla välistä.
Helander toteaa, että työn merkitys ei ole ihmisille nykypäivänä yhtä suuri kuin ennen ja tätä kautta työhön liittyviä ilmiöistä, kuten ay-liikkeestä, ei olla yhtä kiinnostuneita kuin aikaisemmin. Myös ihmisten halussa ja kyvyssä sitoutua on tapahtunut muutoksia, mikä tulee Helanderin mukaan esiin ay-liikkeen lisäksi muuallakin yhteiskunnassa.
– Ihmiset eivät halua eivätkä välttämättä voi sitoutua enää niin voimakkaasti. Tämä näkyy esimerkiksi parisuhteissa, ammateissa ja yhdistystoiminnassa. Maailma muuttuu jatkuvasti ja asioihin sitoutumisen koetaan vaikeuttavan erilaisiin mahdollisuuksiin tarttumista. Mieluummin lipuu mukana ja pystyy joustavasti siirtymään eri suuntiin.
Helander uskoo, että ammattiyhdistykset voisivat tavoittaa nuoret paremmin kohdentamalla palveluitaan juuri heille sopiviksi. Perusasioiden, kuten työttömyysturvan ja ammatillisten tietojen lisäksi nuorille tulisi markkinoida voimakkaammin mahdollisuutta kehittää yksilöllisesti omaa osaamistaan ja tapoja tuoda sitä esille.
– Nuoret ovat tietoteknisesti lahjakkaampia aiempiin sukupolviin verrattuna, mutta eivät välttämättä tiedosta sitä. Nuorten erityisosaamisesta ollaan valmiita maksamaan myös työmarkkinoilla, mutta nuorten tulisi osata kertoa taidoistaan oikealla tavalla. Ay-liike voisi olla mukana vahvistamassa nuorten taitopohjaa ja kertomassa miten he voivat tuoda osaamisensa parhaiten esiin.
Mika Helander näkee ammattiyhdistysliikkeen menettävän yhteiskunnallista asemaansa nykyisessä muodossaan. Hän ei kuitenkaan usko ay-liikkeen kadottavan täysin mahdollisuuksiaan vaikuttaa työmarkkinoihin ja yhteiskuntaamme.
Helander toteaa, että ammattiyhdistysten toiminnan sisältö sekä tavat tehdä asioita tulevat muuttumaan. Yhtenä kehityskulkuna hän näkee valtakunnallisten työmarkkinasopimusten loppumisen.
– Neuvottelujärjestelmän raamit ovat muuttuneet. Asioita ajetaan paikalliseen sopimiseen, joustavuuteen ja yksilöllisiin palkkausjärjestelmiin. Alat eriytyvät riippuen tuottavuus ja kilpailukykytilanteista. Se vaikeuttaa isojen kokonaisuuksien ylläpitämistä. Järjestäytyminen hakee uusia muotoja.
Helander uskookin, että tulevaisuudessa pienemmät liikkeet ay-liikkeiden sisällä kasvavat ja saavat enemmän painoarvoa. Tällaisia kehityskulkuja on jo nähty esimerkiksi nollatuntusopimusta vastustavan kampanjan kohdalla.
– Ay-liike tulee löytämään yhtymäpintaa nopeasti reagoivien pienempien liikkeiden kanssa. Ne liikuttavat sitä tulevaisuudessa erikseen ja kokonaisuutena.
Mika Helander näkee yliopistojen edunvalvonnassa samanlaisia ongelmia kuin nuorten haastavassa työmarkkinatilanteessa.
– Edunvalvonta on yliopistoissa vaikeaa oikeastaan samoista syistä kuin sukupolvikysymyksessä. Muualla yhteiskunnassa tutkijoiden hankala tilanne tiedostetaan, mutta solidaarisuutta asioiden korjaamiseksi ei välttämättä löydy. Tutkijat pitävät yllä sivistystä tutkimalla ja kouluttamalla uutta sukupolvea, mutta heidänkin työsuhteensa ovat hauraita ja pätkittäisiä.
Helander toivoo, että taloudellisen ylijäämän kerryttämisen sijaan yliopistoissa keskityttäisiin tieteen laatuun ja monipuolisuuteen. Häntä huolettaa tutkimuksen moniäänisyyden katoaminen.
– Yliopistoidea on juuri se, että se on universitas. Koko yliopistoyhteisö kasvattaa tietämystä. Saneeraamalla saadaan aloja, joissa on paljon tutkijoita, joista tulee fakki-idiootteja, jotka eivät kuitenkaan käy keskustelua muiden kanssa.
Helander toivookin, että tutkijoihin ja tutkimuksen monipuolisuuteen satsattaisiin enemmän. Liika yhdenmukaisuus ei tuota laadukasta tiedettä.
– Kasvattamalla volyymiä, niin työyhteisöissä kuin henkilötasollakin työsuhteiden kestossa, saadaan aikaan parempia tuloksia. Luotan vahvasti siihen, että kilpailu ei tuota parempaa tiedettä, vaan turva.
– Moniarvoisuus ja monipuolisuus yhteisössä, yliopistoyhteisöissäkin, on tärkeä asia. Jos kaikki ovat samanlaisia, samasta muotista, samalla tavalla tuottavia, heillä on sama sosiaalinen tausta, niin tuloksena on huonompaa tiedettä. Voisi sanoa, että se koskee kaikkia tieteenaloja.
Teksti: Marja Aapalahti
Kuvat: Timo Jakonen
Olen osallistunut mediaviestintään ja yhteiskunnalliseen keskusteluun paljon. Kirjoitan ja julkaisen kotimaisilla kielillä, ja viestin omilla internetsivuillani sekä luennoista että tutkimusasioista. Tiedotan asioista internetissä ja open access -muodossa, niin että ne ovat kaikkien saatavilla. Se on mielestäni tärkeä tasa-arvokysymys.